


»» Terveystulokset![]() • Vuodet 2003 ja 2004 • Vuodet 2001 ja 2002 • Toko tulokset |
Vuosi 2010 | |
| 10.1.10 Kajaani KV, tuomari Tino Pehar | Viribus Unitis Minerva Wajun "Ruska" VAL ERI1 PN2 Vara-CACIB |
Vuosi 2009 | |
| Vuoden 2009 yhteenveto | Taas on saatu yksi näyttelyvuosi kokoon. Ja ei voi olla kuin iloinen kuluneeseen vuoteen! Aikolla (Viribus Unitis Aetna) vaan vauhti kiihtyy ja tältä vuodelta tuli sitten jo uusi tittelikin mukaan: Voittaja-09. Tämän vuoden muotovalioksi valmistunut koira oli Hilma (Viribus Unitis Eikyuusei). Pohjoismaiden voittajanäyttelystä ei titteleitä VU-koirille jaettu, mutta sen sijaan tuontipojat keräsikin omansa kotiin... Marskista tuli parhaana juniorina pohjoismaiden juniorivoittaja ja Sulosta voiton takia pohjoismaiden voittaja. Valioit teki kuluneena vuonna varmaa jälkeä saaden aina vähintään EH:n, vaikkakin ERI:llä PN-sijoituksia tulikin useimmiten. Nuoremmat polvetkin ovat päässeet harjoittelemaan kehiin. Nuoriso tarvitsee vielä aikaa kehitykseen, jotta tuloksetkin lähtevät rauhalliseen nousuun. Yukitama-nuoriso oli mukana saamassa kunniapalkintoa pm-voittajanäyttelyssä kasvattajaryhmässä Aikon ja Hilman kera! Upeaakin upeampi lopetus tälle vuodelle. Tänä vuonna VU-koirat keräsivät kasaan: 6 x CACIB 1 x FI MVA 1 x V-09 1 x SERT 6 x ROP (3 kpl KV) 1 x ROP-pentu 1 x VSP
|
| 13.12.2009 Helsinki KV Pohjoismaiden Voittaja 2009, tuomari Angelika Kammerscheid-Lammers, Saksa | Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN2 CACIB Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" VAL ERI2 PN3 Vara-CACIB Homareunshou Go Yamahan "Sulo" VAL ERI1 PU1 CACIB ROP PMV-09 Hiro go di Casa Saporito "Marski" JUN ERI1 PU3 SERT PMJV-09 Viribus Unitis kasvattajaryhmä KASV1 KP ROP Ryhmän koirat: VU Aetna, VU Eikyuusei, VU Yua, VU Ren
|
| 12.12.2009 Helsinki KV Voittaja 2009, tuomari Elina Haapaniemi | Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN1 CACIB VSP V-09
|
| 22.11.2009 Jyväskylä KV, tuomari Kim Vigsö Nielsen, Tanska | Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN1 CACIB ROP Viribus Unitis Minerva Wajun "Ruska" VAL ERI2 PN3
|
| 25.10.2009 Hämeenlinna ryhmänäyttely, tuomari Zorica Salijevic Ruotsi | Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN1 ROP
|
| 13.9.2009 Porvoo, tuomari Nils Molin, Ruotsi | Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" AVO ERI1 PN1 SERT ROP FI MVA Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN2 |
| 29.8.09 Tervakoski KV, tuomari Geir Nordahl Pedersen, Norja | Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN1 CACIB ROP
|
| 25.7.2009 Mikkeli KV, tuomari Stefan Sinko, Slovenia | Viribus Unitis Abundantia "Siru" VAL ERI1 PN2 CACIB
|
| 19.7.2009 Heinola, Erikoinäyttely, tuomari Yuichi Tomimoto, Japani | Viribus Unitis Jouzetsu Go "Karpo" PEK1 KP ROP-pentu Viribus Unitis Minervabenshoku "Nana" AVO ERI2 Viribus Unitis Ereganto "Ava" AVO ERI3 Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" AVO ERI4 Viribus Unitis Minerva Jinji "Kylli" AVO EH Viribus Unitis Minerva Wajun "Ruska" VAL ERI4 Viribus Unitis Abundantia "Siru" VAL ERI Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI Palokin Like A Dream "Juno" VET ERI1 ROP-veteraani Kakujyu Go Megawa Kyoritsu "Kakujyu" NUO ERI1 PU3 Vara-Sert Viribus Unitis kasvattajaryhmä (Hilma, Nana, Siru, Ava) KP 2. sija Mielettömän hieno päivä upeine tuloksineen! Tuomari oli todella miellyttävä ja teki aika yllätysliikkeen sijoittamalla Junon veteraaninarttujen voittajaksi, sillä tuo vyötärön seutu on pahasti päässyt Junolla karkaamaan... Kuuma päivä oli ja iho tietysti kärysi helteessä. Mutta onneksi koirat jaksoi olla hienosti koko pitkän päivän. Kolmesta jaetusta ROP:sta kaksi tuli kotiin, joten ei hullumpi saavutus :-) Hienoa oli myös saada kasvattajaryhmä kokoon! Ryhmän koirat oli melkoisen erityyppisiä keskenään, jonka takia tuli kakkossija. Kiitokset kasvattien omistajille, että tulitte paikalle! |
| 6.6.2009 Salo, tuomari Riitta Lahtovaara | Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN1 ROP
|
| 11.4.2009 Lappeenranta KV, tuomari Gabriela Ridarcikova, Slovakia | Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN1 CACIB ROP
|
Vuosi 2008 | |
| Vuoden 2008 yhteenvetoa | Vuosi 2008 jatkoi upealla näyttelymenestyslinjalla edellistä vuotta. Tänä vuonna tuli taas kerran muutama muotovalio, ja lisäksi upeaakin upeampi VSP voitto voittajanäyttelystä. Yhtään kasvattajaryhmää ei saatu kokoon, mutta niin upeiden kasvattien keräämien pisteiden saavuttamana Viribus Unitis kennelistä tuli Akita yhdistyksen vuoden kasvattaja! Kiitokset tästä menee tietysti kasvattien omistajille, sillä yksikään pisteistä ei tullut omilta koirilta!! Mieltä lämmittää erityisesti se, että pärjänneitä koiria oli jokaisesta VU-pentueesta. Suuret kiitokset menee myös Minna-Riikalle, joka on rekisteröinyt oman pentueensa, (Minerva-pennut) kennelnimen alle.
Muotovalioksi itsensä luotsasi Siru (VU Abundantia), Ruska (VU Minerva Wajun) sekä tuontipoikamme Sulo (Homareunshou Go Yamahan). Ruska otti itselleen lisäksi V-08 tittelin.
Vuoden 2009 aikana olisi tarkoitus saada Hilmasta (VU Eikyuusei) valio, sillä potista uupuu vain yksi sertti. Sen lisäksi jännitystä tuo uusi sukupolvi (J-pentue sekä Yukitama-pentue), joita toivon mukaan nähdään kehissä paljonkin. Omalta osaltani ainakin Sissi tullaan näkemään kehissä.
Kasvattaja palkitsee kunniakirjalla tästä edespäin parhaan näyttelyissä menestyneen nartun ja uroksen, sekä pennuista parhaan nartun ja uroksen. Vuodelta 2008 eniten pisteitä keräsi Aiko, Viribus Unitis Aetna, om. Niina Tielinen. Yhtään urosta tai pentua ei v. 2008 kehissä nähty. Viribus Unitis kasvatit keräsivät vuoden aikana yhteensä: 5 x ROP, joista 3 kpl KV näyttelyistä |
| 14.12.08 Helsinki KV Voittaja, tuomari Jukka Kuusisto | Viribus Unitis Minerva Wajun "Ruska" AVO ERI1 PN1 SERT CACIB VSP FIN MVA V-08 Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" AVO ERI2 PN3 Vara-Cacib Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 Homareunshou Go Yamahan "Sulo" AVO ERI2 |
| 13.9.08 Porvoo, tuomari Orietta Zilli, Italia | Homareunshou Go Yamahan "Sulo" AVO ERI1 PU1 SERT ROP FIN MVA Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN2 |
| 23.8.08 Hämeenlinna KV, tuomari Claudio de Giuliano, Italia | Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN1 CACIB ROP |
| 3.8.08 Kuopio KV, tuomari Eli-Marie Klepp, Norja | Viribus Unitis Abundantia "Siru" AVO ERI PN1 SERT CACIB VSP FIN MVA |
| 29.6.08 Mäntsälä, tuomari Maija Mäkinen | Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN1 ROP |
| 28.6.08 Järvenpää, tuomari Esko Nummijärvi | Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN1 ROP |
| 25.5.08 Hamina KV, tuomari Markku Mähönen | Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" NUO ERI PN1 SERT CACIB ROP |
| 25.3.08 Lappeenranta KV, tuomari Leni Finne | Viribus Unitis Minerva Wajun "Capri" AVO ERI PN1 SERT CACIB ROP |
Vuosi 2007 | |
| Näyttelyvuoden 2007 yhteenveto | Näyttelysaralla viime vuosi meni upeasti. Ensimmäiset Viribus Unitis koirat ovat nyt valmiimpia, kun ikää on tullut kolmisen vuotta, joka sitten näkyykin tuloksissa. Tämän vuoden aikana oon saanut myös seurata uusien polvien kehittymistä, eikä näytä ollenkaan huonommalta...! Vuoden aikana aloitti näyttelyissä käyntinsä Siru (V. U. Abundantia) ja onkin saanut kerättyä itselleen 2 serttiä! Hilmasta (V. U. Eikyuusei) on kehittynyt varsinainen näyttelykonkari ja pystejä ropisi pentukehistä. Sulokin pyörähteli muutaman kerran kehissä ja Porvoossa näytti taitonsa, ottaen rodun voiton ja sertin. Vuoden aikana valmistui 2 muotovaliota, Martasta (V. U. Angerona) ja Aikosta (V. U. Aetna). Hieno hetki oli myös ensimmäinen kasvattajaryhmän kokoontuminen ja tuloksena kunniapalkinto, joka johti rotunsa parhaaseen ryhmään (vaikkei näin enää uusissa tuloksissa puhutakaan). Kasvatit keräsivät vuoden aikana yhteensä: 1 x ROP |
| 18.11.07 Jyväskylä KV, tuomari Yolanda Nagler-Magal, Israel | Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI PN1 CACIB VSP Viribus Unitis Abundantia "Siru" AVO ERI1 SERT Vara-CACIB PN2
|
| 9.9.07 Porvoo, tuomari Pierluigi Buratti, Italia | Homareunshou Go Yamahan "Sulo" NUO ERI1 PU1 SERT ROP Viribus Unitis Aetna "Aiko" VAL ERI1 PN1 VSP Viribus Unitis Angerona "Martta" AVO ERI1 SERT PN2 FIN MVA
Viribus Unitis Minerva Wajun "Capri" JUN EH 2 Viribus Unitis kasvattajaryhmä KP ROP
|
| 19.8.07 Heinola, tuomari Paula Rekiranta | Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" JUN ERI1 PN1 SERT VSP |
| 30.6.07 Tuusula, tuomari Pekka Teini | Viribus Unitis Aetna "Aiko" AVO ERI PN1 SERT ROP FIN MVA |
| 26.5.07 Iisalmi, tuomari Agnes Ganami Kertes, Israel | Viribus Unitis Abundantia "Siru" AVO ERI1 PN2 SERT Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" JUN ERI1, Vara-SERT Palokin Like A Dream "Juno" VAL ERI2 PN4 |
| 25.5.08 Hamina KV, tuomari Markku Mähönen | Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" NUO ERI PN1 SERT CACIB ROP |
| 13.5.07 Hamina, tuomari Ligita Zake, Latvia | Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" PEK 1 KP ROP-pentu |
| 8.4.07 Lappeenranta, tuomari Maija Mäkinen | Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" PEK1 KP ROP-pentu |
| 24.3.07 Tampere KV, tuomari Eivind Mjaerum, Norja | Viribus Unitis Minerva Shingi "Sake" PEK1 KP, ROP-pentu Viribus Unitis Minerva Jinji "Kylli" PEK1 KP, VSP-pentu Viribus Unitis Minerva Wajun "Capri" PEK2 KP Palokin Like A Dream "Juno" VAL ERI1 PN1 CACIB VSP |
| 25.2-07 Helsinki, tuomari ? Pentunäyttely | Viribus Unitis Minerva Wajun "Capri" PEK1 KP ROP-pentu Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" PEK2
|
| 1.10.06 Hyvinkää, tuomari Erna Upmeijer, Hollanti SSKY-erikoisnäyttely | Viribus Unitis Aetna "Aiko" AVO ERI PN4 Homareunshou Go Yamahan "Sulo" JUN ERI1 PU2 SERT
|
| 10.6-06 Helsinki KV, tuomari Marija Kavcic Euroopan voittajanäyttely 2006 | Viribus Unitis Angerona "Martta" AVO EH1 Viribus Unitis Aetna "Aiko" AVO EH2
Homareunshou Go Yamahan "Sulo" PEK1 KP ROP-pentu |
| 9.6-06 Helsinki, tuomari Kawakita Yusuke, Japani Japanin kennel clubin järjestämä erikoisnäyttely | Viribus Unitis Angerona "Martta" AVO ERI2 Viribus Unitis Antevorte "Siiri" VOI ERI4 Viribus Unitis Aetna "Aiko" AVO EH
Homareunshou Go Yamahan "Sulo" PEK1 KP ROP-pentu |
| 4.6-06 Mänttä, tuomari Riitta Lehtovaara | Viribus Unitis Antevorte "Siiri" AVO ERI1 PN1 SERT ROP FIN MVA
Homareunshou Go Yamahan "Sulo" PEK1 KP ROP-pentu
|
| 15.04-06 LPR KV, tuomari Tapio Eerola | Viribus Unitis Angerona "Martta" NUO ERI1 PN1 SERT CACIB ROP
|
| 18.03-06 Tampere KV, tuomari Roberto Schill, Romania | Viribus Unitis Aetna "Aiko" NUO ERI1 PN1 SERT CACIB VSP
|
| 18.12-05 Helsinki KV, tuomari Christian Leneuf, Ranska Pohjoismaiden Voittajanäyttely 2005 | Viribus Unitis Angerona "Martta" NUO ERI2 PN3 Vara-SERT |
| 30.7-05 Pori KV, tuomari Ove Germundsson, Ruotsi | Viribus Unitis Aetna "Aiko" NUO ERI1 PN1 SERT VSP
|
| 3.7-05 Hyvinkää, tuomari Rony Doedijns | Viribus Unitis Antevorte "Siiri" JUN ERI1 PN2 SERT |
| 9.7-05 Ristiina, tuomari Esko Nummijärvi | Viribus Unitis Antevorte "Siiri" JUN ERI1 PN1 SERT ROP |
| 24.4-05 Lahti KV, tuomari Leni Nousiainen | Viribus Unitis Angerona "Martta" JUN ERI1 PN1 SERT ROP
|
| 19.3-05 Tampere KV, tuomari Paula Rekiranta | Viribus Unitis Angerona "Martta" JUN ERI2 PN3
|
| 27.3-05 LRP, tuomari Tapio Eerola | Palokin Like A Dream "Juno" AVO ERI1 PN2 SERTFIN MVA |
| 6.11.2004 Espoo pentunäyttely, tuomari Tuula Savolainen | Viribus Unitis Antevorte "Siiri" PEK1 KP ROP RYP-3 |
| 14.2.2004 Imatra KV, tuomari Ken Stevenson, P-Irlanti | Palokin Like A Dream "Juno" AVO ERI2 PN2 Vara-SERT Vara-CACIB |
| 6.12-03 Helsinki KV, tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen Voittajanäyttely 2003 | Palokin Like A Dream "Juno" AVO ERI3 |
| 26.7-03 Mikkeli, tuomari Erna-Britt Nordin | Palokin Like A Dream "Juno" AVO ERI1 Vara-SERT |
| 8.12-02 Helsinki KV, Tomio Fujihata, Japani Voittajanäyttely 2002 | Palokin Like A Dream "Juno" 1/1 SA PN1 ROP V-02
|
| 17.11-02 Jyväskylä KV, tuomari Esko Nummijärvi | Palokin Like A Dream "Juno" AVO 1/1 SA PN2
|
| 15.6-02 tuomari Marja Talvitie, Erikoisnäyttely | Palokin Like A Dream "Juno" JUN 1/1 SA PN4
|
| 26.5-02 Hamina, tuomari Matti Tuominen | Palokin Like A Dream "Juno" JUN 1/1 SA PN1 SERT ROP
|
| 30.3-02 LRP, tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen | Palokin Like A Dream "Juno" JUN 1/1 SA PN1 SERT ROP
|
| 8.12-01 Helsinki KV, tuomari Matti Tuominen Voittajanäyttely 2001 | Palokin Like A Dream "Juno" PEK 1 KP ROP-pentu
|
|
TOKO tulokset | |
| 23.3-03 Taipalsaari, Markku Mäntynen TOKO, virallinen | Palokin Momo Inu "Jasmin" ALO 141p. 2-tulos hampaiden näyttö 10 |
| 27/10-02 LPR Tommi Varis TOKO, epävirallinen LPKY jäsentenvälinen | Palokin Momo Inu "Jasmin" ALO 169p. 1-tulos, luokan 1. hampaiden näyttö 10 |
| 5.6-01 LPR Leena Kantanen TOKO, epävirallinen LPKY jäsentenvälinen | Palokin Momo Inu "Jasmin" ALO 152p. 2-tulos hampaiden näyttö 10 |
| 31.3-01 LPR, Markku Mäntynen TOKO, virallinen | Palokin Momo Inu "Jasmin" ALO 139p. 3-tulos hampaiden näyttö 10 |
| 10.9-00 LPR Taru Torpström TOKO, virallinen | Palokin Momo Inu "Jasmin" ALO 100p. 3-tulos hampaiden näyttö 10 |
| 30.5-00 LPR Nina Sallinen LPKY jäsentenvälinen TOKO, virallinen | Palokin Momo Inu "Jasmin" Mölli-luokka 172p. 1-tulos, luokan 2. luoksepäästävyys 10 |
