FIN MVA Viribus Unitis Angerona "Martta"

© Emilia H.

Martta jäi viihdyttämään meitä Junon pentueesta. Aluksihan tarkoitus oli sijoittaa tyttö, mutta mutta tännehän tuo tuntui vaan jäävän. Martta on koiristani se menijä. Sillä on tarmoa sen verran, että lenkit onnistuu vetämättä koiraa hihnassa perässä (toisin kuin Junon kanssa). Martta on ollut ihan pienstä pitäen suurieleinen ja äänekäs. Taisi koira luulla itseään maailman valtiaaksi hyvin pitkän aikaa. Vieraista Martta ei niinkään välitä, mutta omia perheenjäseniään se palvoo sitäkin enemmän. Rauhallisuutta tytöstä silti löytyy, hötkyilijäksi sitä on siis turha luulla.

Martta omaa äitinsä lailla äärettömän vahvan saalistusvietin ja jos se on irti metsässä ja eteen sattuu tuore jäniksen jälki, niin silloin koiraa viedään! Eikä sen perään ole mieltä huutaa, sillä ei se kuule eikä näe enää muuta. Paras on vaan odotella ja lähteä etsimään koiraa. Muutoin Martta on helppo lenkitettävä, sillä Martalla on automaattisesti tullut tavaksi tulla aina välillä katsastamaan ihmiset, ikään kuin moikata ja tsekata tilanne.

Luustoa ja turkkia löytyy. Luusto onkin ehdottomasti Martan parhaimpia puolia. Sekä tumma väri. Jo pennusta asti on Martta ollut pentueen isoin, vaikka tietysti veikka ohitti myöhemmin... Martta on kolmas koirani, ja täysin avomieheni Antin pauloissa. Heillä on selvästi jokin salainen yhteisymmärrys.

Martta asui tarhassa ensimmäiset elinvuotensa, eikä oikeastaan sisälle kaivannutkaan. Nopea elämän muutos tarhasta kerrostaloon ei tuottanut neidille ongelmia ollenkaan. Martta onkin todella mukautuvainen tyyppi. Lentomatkankin Suomesta Espanjaan se otti olan kohautuksella. Ruokahalu tällä tytöllä on valtava, kuten äidillään. Nämä on tietysti helppoja sillä ettei tarvitse miettiä ruokaa, kunhan sitä vaan on.

Martan terveys

Martta on aina ollut terve koira. Martta on tehnyt yhden pentueen; VU E-pennut. Synnytys ja pentujen hoito oli kuitenkin iso asia ja sen myötä karvat lähti päälaelta. Mitään muita oireita ei ollut, eikä eläinlääkäri pitänyt sitä minään. Parin vuoden päästä kuitenkin vähän kuin vahingossa selvisi, että tuo vähäkarvaisuus johtuikin SA:sta. Martta ei myöskään kestä possua.