Kasvattaja

Olen Viribus Unitis kennelin omistaja, Emilia Honkanen. Ensimmäinen akita taloon tuli vuonna 1998 ja kasvattamisen aloitin vuonna 2004. Ensimmäinen bouvier talouteen muutti vuonna 2009.Teen töikseni pääasiassa toimistohommia ja koneella työskentelyä. Viribus Unitis on FCI:ssä rekisteröity kennelnimi. Olen lainannut muutamille ystävilleni kennelnimeä. Jokaisen pentueen kohdalta löytyy tieto ns. oikeasta kasvattajasta.

Historiaa

Tämän hetkiset koirani löytyvät koirani-sivulta.

Ala-asteella lenkkeilytin kaverini Kiran kanssa naapurin mäyräkoiria, Mysiä ja Masia. Noista koirista voisikin sanoa, että niiden ansiosta koirainnostus puhkesi. Näiden koirien kanssa kävimme lenkeillä lähes päivittäin.

Akita rotuun tutustuin puhtaasti kirjasta kirjaan edeten, ulkokoiraa ja hiljaista sellaista etsien. Koska äitini on allerginen, niin piti koiran olla ulkona. Eteen pulpahteli japanilaisia koiria, kishuja, shikokuja, shiboja, kaita ja akitoja. Kuitenkin isokokoinen koira on aina ollut lähempänä sydäntä, niinpä listasta poistui muut paitsi Akita. Sitten kennelliittoon soitto ja sieltä tuli ilmoitus pennuista Naarajärvellä.. Menimme katsomaan pentuja ja matkaan tarttui pikkuinen Jasmin.

Akitojen kanssa puljattuani vajaat 11 vuotta, huomasin etsiväni aktiivisempaa, palveluhalukkaampaa koirakaveria seuraksi. Aikoinani olin innokas TOKO-harrastaja, joskin täysin harrastemielellä. Tuolloin kävin koulutuksissa ja jopa parissa kisassakin Jasminen kanssa. Mutta vaikka Jasmin akitaksi loistikin harrastuksessa, ei se vetänyt vertoja pk-roduille. Tämä innostus laantui ajallaan, mutta alkoi nostamaan päätään v. 2008. Niinpä aloin taas vuosien tauon jälkeen selailemaan koirakirjoja etsien mahdollista uutta rotua rinnalle. Ja sitten se löytyi, bouvier! Maia saapui meille loppusyksystä 2009, ja on myös Tuijan – kennel Puvepapan – omistuksessa.

Kasvattajakurssin kävin Taavetissa syksyllä 2003. Sitten laitoin hakemukset kennelnimeä varten, jonka sain keväällä 2004. Kennelliiton kasvattajasopimuksen olen allekirjoittanut talvella 2003.Nimeksi varmistui Viribus Unitis, joka oli toinen vaihtoehdoistani.

Koirat

Jasmin tulee Naarajärveltä Palokin-kennelistä, josta tulee myös toinen koirani Juno. Jasmin oli pentuna maailman suloisin nallekarhu pitkän karvansa takia. Liian pitkä karva ei minua haitannut, koska halusin kaveria enkä näyttelykoiraa. Jasminen kanssa tosiaankin harrastin paljon ja erilaisia harrastuksia. Kävimme raunioilla etsimässä ihmisiä, metsässä harhailemassa omien tekemieni jälkien perässä, agilityssä, sekä tottelevaisuudessa. Tottelevaisuudesta tulikin meidän laji, jossa yhteinen sävel löytyi. Uskaltauduin jopa muutamaan viralliseen kisaankin! Tosin tämä harrastus jäi sitten kaiken muun alle ja nyt ei varmaankaan onnistuisi edes luoksetulo oikein suoritettuna..

Muutama vuosi meni Jasminen hankinnan jälkeen ja sitten kotiin muutti näyttelyitä varten hankittu pentu, Juno. Juno oli aivan täydellinen pentu. Täysin hiljainen, rauhallinen, juntti, mutta uskoi paljon helpommin kuin Jasmin. Ensimmäinen näyttelymme oli 8.12.2001 Helsingin voittajanäyttely, jossa tuomarina oli Matti Tuominen. Juno oli ainut pentu ja hienosti ROP-pentu! Juno kasvoi ja hankki nopeasti 2 serttiä. Lisäksi japanilainen tuomarivalitsi 8.12.02 voittajanäyttelyssä Junon rotunsa parhaaksi (ROP), jolloin Junolle tuli ensimmäinen titteli: V-02!

Vuonna 2004 Junolle ja japanin tuonnille Fujille syntyi 5 pentua. Kaikki, paitsi viimonen pentu väriltään punaisia, joilla musta selkä. Hyvä pigmentti tuli Junolta, joka oli itse ollut 1 vuoteen asti melkein seesam väritykseltään (= mustaa karvaa). Näistä pennuista jätin itselleni seuraavan jalostuskoiran, Martan.

Martta se oli aika pakkaus jo pentuna, erittäin pomotteleva ja äänekäs. Kiljuntaa kuului pentulaatikosta jo viikon ikäisenä selvästi muita enemmän. Martta piti nukuttaa laittamalla kylmälle lattialle. Martta kasvoi ja n. 4-kuisena otti yhteen Jasminen kanssa. Silloin tanner jytisi ja salamat paukkui. Mutta onneksi se välien selvittely oli ja meni, eikä sittemmin asiaan ole tarvinnut kenenkään palata.
Vaikka ensimmäinen vuosi olikin Martan kanssa hankalampi kuin Jasminen tai Junon, niin nykyisin koira on kuin enkeli. Vaikeudet ja koiran epävarmuus on jäänyt pentuaikaan ja nyt Martasta on kasvanut upea narttu, jollaista olin toivonut.

Ensimmäinen bouvier, eli Maia tuli mukaan kuvioihin v. 2009 lopulla. Tämä käkkäräpää tuli yhteisomistukseen minun sekä Suomen Tuijan kanssa.

Kasvatuksesta ja sen historiasta

Olen Suomen kennelliiton sitoumuskasvattaja ja olen käynyt kasvattajan peruskurssin v. 2003. Kasvattajasitoumus on allekirjoitettu 2003.Olen Akita ry:n, Suomen kennelliiton, Suomen Bouvier ry:n sekä SuKoKa ry:n jäsen.Olin Akita ry:n jalostustoimikunnan jäsen 2008-09 kaudella. Akitan parissa olen ollut vuodesta 1998 lähtien ja kasvatuksen parissa vuodesta 2004 lähtien.

Ensimmäinen pentueeni syntyi 2004 kesällä. Pentueita syntyy ajoittain. Takana on vasta muutama oma kasvattama pentue, vaikka suunnitelmia on ollut senkin edestä. Kokemusta näistä vuosista, jotka on menneet enemmän tai vähemmän kasvatuksen parissa, on tullut reilusti. Takana on niin murheita kuin ilojakin. Onpahan tullut kasvatuksesta realistisempi kuva mitä se oli ensimmäisen pentueen kohdalla. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.

Kasvattamiseni perustuu kantanarttuuni Junoon, jonka linjaa jatkan. Pyrkimyksenä on jatkaa tällä tavalla niin kauan kuin suinkin mahdollista jajos tilanne tulee vastaan, ettei jatkoa ole, voi se hyvinkin olla myös akitan kasvatuksen päätepiste. Tarkoitukseni on saada toimiva linja,jonka voin sanoa tunnistavani omakseni. Tässä tavassa on perimmäinen tarkoitus pystyä ennustamaan tulevista pentueista niin terveyttä kuinnäköäkin, ilman suurempia yllätyksiä. Tähän asti linjani on kantanut muutaman sukupolven päähän, josta olen onnellinen:

Palokin Like A Dream "Juno"	Viribus Unitis Angerona "Martta"	Viribus Unitis Ereganto "Ava"	Viribus Unitis J-pentue
	Viribus Unitis Antevorte "Siiri"	Viribus Unitis Minerva Binshi "Hiutale"	Viribus Unitis Yukitama-pentue

Sanotaan, että nimi on enne. Niin on käynyt ainakin kennelnimeni puolesta; Yhdistetyin voimin. Yksinäni en tässä pisteessä olisikaan. Muutamat ystävät ovat rekisteröineet pentunsa Viribus Unitis nimen alle. Kaikkea kunniaa en siis voi itselleni ottaa kasvattien menestyksestä :-)Ehkäpä juuri yhteistyöllä on tähän pisteeseen päästykin ja tukea sekä neuvoja saatu toinen toisiltamme niitä tarvittaessa.

Kasvatuksen eteneminen ja pyrkimykset

Vuosi 2008 oli rankka koko akitapiirissä, sillä uusia SA tapauksia tuli paljon. Eniten niissä kuitenkin huolettaa se, että lähes kaikki ovat olleet eri linjoista. Jalostus ei ole helppoa, mutta viime vuonna siitä on tullut vielä astetta haastavampaa. Tärkeää olisi, että koiria testattaisiin SA:n varalta ja terveitä käytettäisiin jalostukseen. Ns. kotikoiran rooli on tärkeä rodullemme.

Vuoden 2008 myötä on myös omat ajatukset hieman muuttuneet rodun tapahtumien vuoksi. Edelleen pyrin saavuttamaan kasvatuksessani rodunmukaisia koiria, joilla olisi mahdollisimman hyvät valmiudet tulla hyviksi koirakansalaisiksi. Osaltani pyrin myös antamaan mahdollisimman hyvät ohjeet pentujen omistajille elämän alkuun saattamiseksi, jotta se sujuisi hyvin myös myöhemmin.

En käytä jalostukseen äärimmäisen arkaa tai aggressiivista koiraa. Luonne on ehkäpä se tärkein tekijä koirassa. Terveyden kanssa on kuitenkin harvoin leikkiminen. Pyrinkin käyttämään jalostukseen sellaisia koiria, joilla ei ole sairauksia. UDS on mahdoton testata koiralta, vasta patologin lausunto silmästä kertoo tuloksen. Ja sekin vasta sairastuneelta koiralta. SA:n osalta tilanne on tutkimuksen kannalta parempi, mutta esiintyvyyden/yleisyyden kannalta huonompi. Ajatukseni onkin pyrkiä testauttamaan jalostuskoirani SA:n varalta biopsialla. Suomessa on löydetty lähes oireettomalta koiralta (amerikanakita) SA,kuten kävi myös omalle koiralleni Martalle, jonka oireet eivät viitanneet suoranaisesti SA:han. Vielä ei voida sanoa onko testi 100 % luotettava, kun tulos on negatiivinen (ei SA:ta). Eikä testi valitettavasti kerro tuleeko koira sairastumaanmyöhemmässä vaiheessa. Tässä on kuitenkin hieno mahdollisuus edessä, pieni mahdollisuus saada SA kiinni ennen puhkeamista sekäjalostuskäyttöä. Ja tämän pyrin käyttämään hyväkseni. Tuleva näyttää kuinka tehokas testi oikeasti on.

Koska rakastan akita rotua ja sen näköä, niin pyrin aina myös pitämään kasvattieni ulkonäön rodunomaisena. Tämä ei ole se tärkein osuus, muttei vähäpätöinenkään. Oikeanlainen akita on ylväs ja ruhtinaallinen käytökseltään kuten myös näöltään. Ja tähän yritän pyrkiä.

Akita on pieni rotu maassamme, kuin myös maailmalla. Ja koska meillä on perinnölliset vitsaukset rodussamme (SA ja UDS) pidän tärkeänä muodostaa yhdistelmiä, joissa narttu ja uros ovat mahdollisimman erisukuisia keskenään. Tosi asia on kuitenkin, että ko. sairaudet tulevat lähes jokaisesta linjasta jossain vaiheessa esiin.

Jalostuskoirani ovat PEVISA:n mukaan vähintään silmäpeilattuja sekä lonkkakuvattuja.

Pidän edelleen yllä avoimuutta kasvateissani ja parhaani mukaan ylläpidän kotisivuillani tietoa kasvattieni terveydestä, sekä muista mahdollisista tiedoista. Ne ovat julkisia, kuten ovat sairastumistiedotkin. Jotta tiedonkeruu onnistuu, on kasvattieni perheiden pidettävä minuun yhteyttä, jotta saan tietooni mahdolliset ongelmat.

Jokainen pentue on tarkoitettu rodun eteenpäin viemiseksi. Pyrin aina sijoittamaan vähintään yhden nartun pentueesta, jolla jatkan kasvatusta. Pidän tärkeänä saada omat linjani "toimiviksi". Niistä itselläni on tietoa, enemmän kuin ulkomaisen koiran osalta. Uutta verta taas pyrin hankkimaan ulkomailta oman narttuni kautta. Eli yhä edelleen pyrin käymään narttujen kanssa ulkomailla astutuspuuhissa. Tuo tie vie hyvin paljon enemmän aikaa sekä rahaa, joten aina tämä ei ole mahdollista.

Hyvä ystäväni Minna-Riikka Järvinen kasvattaa myös pienimuotoisesti akitoja. Hänen kantanarttunsa on ensimmäisen pentueeni narttu Siiri (Viribus Unitis Antevorte). Omistamme myös yhdessä japanintuontiuros Sulon, josta on tullut erittäin tärkeä osa kasvatustani. Minnan pentueet rekisteröidään miun kennelnimen alle, mutta ne kuitenkin aidosti Minnan aikaansaamia pentueita, joista kunnia kuuluu Minnalle sekä hänen perheelleen.

Pyrkimyksenäni on myös aloittaa ns. kasvattitapaamiset vuosittain. Tarkoituksena olisi saada porukka kokoon vähintään kerran vuodessa, jossa käytäisiin läpi terveyttä, koiran hoitoa, koulutusta, ruokintaa ja ihan vain kuulumisia. Mikä olisikaan hienompaa kuin saada myös kasvattien omistajat tutustumaan oman koiransa sukulaisiin. Etenkin ongelmiin voi saada yllättävänkin hyviä neuvoja sukulaiskoiran omistajalta, joka on ehkäpä läpikäynyt saman jo aiemmin. Näyttelyt ovat myös sellainen tapahtuma missä on helpompi tavata kasvatteja. Joskohan sitä hiljalleen rupeaisi saamaan porukalla kasvattajaluokkia esille kehiin. Kasvattieni omistajille/perheenjäsenillä on myös käytössään miun ylläpitämä keskustelufoorumi.