Kasvattaja esittely

Olen Viribus Unitis kennelin omistaja, Emilia Honkanen. Ensimmäinen akita taloon tuli vuonna 1998 ja kasvattamisen aloitin vuonna 2004. Ensimmäinen bouvier talouteen muutti vuonna 2009. Viribus Unitis on FCI:ssä rekisteröity kennelnimi. Olen lainannut muutamille ystävilleni yhteistyön merkeissä kennelnimeäni. Jokaisen pentueen kohdalta löytyy tieto ns. oikeasta kasvattajasta.

Kasvattajakurssin kävin Taavetissa syksyllä 2003. Sitten laitoin hakemukset kennelnimeä varten, jonka sain keväällä 2004. Kennelliiton kasvattajasopimuksen olen allekirjoittanut talvella 2003. Kennelnimeksi varmistui Viribus Unitis, joka oli toinen vaihtoehdoistani.

Menestystä näyttelyistä on tullut hyvin ja Viribus Unitis kenneli onkin ollut vuosina 2008 ja 2009 Akita ry:n menestynein kasvattaja. Kasvateissani on useita suomen muotovalioita, Akita ry:n vuoden voittaja sekä kaksi vuoden voittaja-titteliä hankkinutta narttua.

Historiaa

Koirista ja elimistä yleensäkin olen aina pitänyt. Ensimmäinen lemmikkini oli gerbiili, joita meillä oli kaksi; ruskea ja musta poika. Parin vuoden päästä kotiin ilmestyi hamsteri.. ja toinen. Ja niiden seurauksena paljon lisää... Kun gerbiilit ja hamsterit olivat kuolleet, tuli minulle pieni akvaario ja myöhemmin rotta. Valitettavasti rotta oli hyvin lyhytikäinen, sillä sille tuli kasvaimet. Niksu-rotan ollessa vielä meillä suurin toiveeni vihdoinkin toteutui ja sain ensimmäisen koirani. Tuo koira oli Jasmin, pitkäkarvainen akita narttu. Tämän jälkeen on kotona ollut vielä 2 kääpiöhamsteria sekä 200 l akvaario. Nyttemmin enää akvaario on tallessa, joskin asukkeja vailla.

Tämän hetkiset koirani löytyvät koirani-sivulta.

Ala-asteella lenkkeilytin kaverini Kiran kanssa naapurin mäyräkoiria, Mysiä ja Masia. Noista koirista voisikin sanoa, että niiden ansiosta koirainnostus puhkesi. Näiden koirien kanssa kävimme lenkeillä lähes päivittäin.

Akita rotuun tutustuin puhtaasti kirjasta kirjaan edeten, ulkokoiraa ja hiljaista sellaista etsien. Koska äitini on allerginen, niin piti koiran olla ulkona. Eteen pulpahteli japanilaisia koiria, kishuja, shikokuja, shiboja, kaita ja akitoja. Kuitenkin isokokoinen koira on aina ollut lähempänä sydäntä, niinpä listasta poistui muut paitsi Akita. Sitten kennelliittoon soitto ja sieltä tuli ilmoitus pennuista Naarajärvellä.. Menimme katsomaan pentuja ja matkaan tarttui pikkuinen Jasmin.

Akitojen kanssa puljattuani vajaat 11 vuotta, huomasin etsiväni aktiivisempaa, palveluhalukkaampaa koirakaveria seuraksi. Aikoinani olin innokas TOKO-harrastaja, joskin täysin harrastemielellä. Tuolloin kävin koulutuksissa ja jopa parissa kisassakin Jasminen kanssa. Mutta vaikka Jasmin akitaksi loistikin harrastuksessa, ei se vetänyt vertoja pk-roduille. Tämä innostus laantui ajallaan, mutta alkoi nostamaan päätään v. 2008. Niinpä aloin taas vuosien tauon jälkeen selailemaan koirakirjoja etsien mahdollista uutta rotua rinnalle. Ja sitten se löytyi, bouvier! Maia saapui meille loppusyksystä 2009, ja on myös Tuijan,kennel Puvepapan, omistuksessa.

Koirat

Jasmin tulee Naarajärveltä Palokin-kennelistä, josta tulee myös toinen koirani Juno. Jasmin oli pentuna maailman suloisin nallekarhu pitkän karvansa takia. Liian pitkä karva ei minua haitannut, koska halusin kaveria enkä näyttelykoiraa. Jasminen kanssa tosiaankin harrastin paljon ja erilaisia harrastuksia. Kävimme raunioilla etsimässä ihmisiä, metsässä harhailemassa omien tekemieni jälkien perässä, agilityssä, sekä tottelevaisuudessa. Tottelevaisuudesta tulikin meidän laji, jossa yhteinen sävel löytyi. Uskaltauduin jopa muutamaan viralliseen kisaankin! Tosin tämä harrastus jäi sitten kaiken muun alle ja nyt ei varmaankaan onnistuisi edes luoksetulo oikein suoritettuna..

Muutama vuosi meni Jasminen hankinnan jälkeen ja sitten kotiin muutti näyttelyitä varten hankittu pentu, Juno. Juno oli aivan täydellinen pentu. Täysin hiljainen, rauhallinen, juntti, mutta uskoi paljon helpommin kuin Jasmin. Ensimmäinen näyttelymme oli 8.12.2001 Helsingin voittajanäyttely, jossa tuomarina oli Matti Tuominen. Juno oli ainut pentu ja hienosti ROP-pentu! Juno kasvoi ja hankki nopeasti 2 serttiä. Lisäksi japanilainen tuomari valitsi 8.12.02 voittajanäyttelyssä Junon rotunsa parhaaksi (ROP), jolloin Junolle tuli ensimmäinen titteli: V-02!

Vuonna 2004 Junolle ja japanin tuonnille Fujille syntyi 5 pentua. Kaikki, paitsi viimonen pentu väriltään punaisia, joilla musta selkä. Hyvä pigmentti tuli Junolta, joka oli itse ollut 1 vuoteen asti melkein seesam väritykseltään (= mustaa karvaa). Näistä pennuista jätin itselleni seuraavan jalostuskoiran, Martan.

Martta se oli aika pakkaus jo pentuna, erittäin pomotteleva ja äänekäs. Kiljuntaa kuului pentulaatikosta jo viikon ikäisenä selvästi muita enemmän. Martta piti nukuttaa laittamalla kylmälle lattialle. Martta kasvoi ja n. 4-kuisena otti yhteen Jasminen kanssa. Silloin tanner jytisi ja salamat paukkui. Mutta onneksi se välien selvittely oli ja meni, eikä sittemmin asiaan ole tarvinnut kenenkään palata.
Vaikka ensimmäinen vuosi olikin Martan kanssa hankalampi kuin Jasminen tai Junon, niin nykyisin koira on kuin enkeli. Vaikeudet ja koiran epävarmuus on jäänyt pentuaikaan ja nyt Martasta on kasvanut upea narttu, jollaista olin toivonut.

Ensimmäinen bouvier, eli Maia tuli mukaan kuvioihin v. 2009 lopulla. Tämä käkkäräpää tuli yhteisomistukseen minun sekä Suomen Tuijan kanssa.

Kasvatuksesta ja sen historiasta

Olen Suomen kennelliiton sitoumuskasvattaja ja olen käynyt kasvattajan peruskurssin v. 2003. Kasvattajasitoumus on allekirjoitettu 2003. Olen Akita ry:n, Suomen kennelliiton, Suomen Bouvier ry:n sekä SuKoKa ry:n jäsen. Olin Akita ry:n jalostustoimikunnan jäsen 2008-09 kaudella. Akitan parissa olen ollut vuodesta 1998 lähtien ja kasvatuksen parissa vuodesta 2004 lähtien.

Ensimmäinen pentueeni syntyi 2004 kesällä. Pentueita syntyy ajoittain. Takana on vasta muutama oma kasvattama pentue, vaikka suunnitelmia on ollut senkin edestä. Kokemusta näistä vuosista, jotka on menneet enemmän tai vähemmän kasvatuksen parissa, on tullut reilusti. Takana on niin murheita kuin ilojakin. Onpahan tullut kasvatuksesta realistisempi kuva mitä se oli ensimmäisen pentueen kohdalla.

Kasvattamiseni perustuu kantanarttuuni Junoon, jonka linjaa jatkan. Pyrkimyksenä on jatkaa tällä tavalla niin kauan kuin suinkin mahdollista ja jos tilanne tulee vastaan, ettei jatkoa ole, voi se hyvinkin olla myös akitan kasvatuksen päätepiste. Tarkoitukseni on saada toimiva linja, jonka voin sanoa tunnistavani omakseni. Tässä tavassa on perimmäinen tarkoitus pystyä ennustamaan tulevista pentueista niin terveyttä kuin näköäkin, ilman suurempia yllätyksiä. Tähän asti linjani on kantanut muutaman sukupolven päähän, josta olen onnellinen:

Sanotaan, että nimi on enne. Niin on käynyt ainakin kennelnimeni puolesta; Yhdistetyin voimin. Yksinäni en tässä pisteessä olisikaan. Muutamat ystävät ovat rekisteröineet pentunsa Viribus Unitis nimen alle, joten kaikkea kunniaa en siis voi itselleni ottaa kasvattien menestyksestä :-) Ehkäpä juuri yhteistyöllä on tähän pisteeseen päästykin ja tukea sekä neuvoja saatu toinen toisiltamme.

Kasvatuksen eteneminen ja pyrkimykset

Viime vuodet on vieneet meitä eteenpäin SA:n hoitomahdollisuuksien edetessä, sekä oireiden tunnistamisessa. Tämä on myös johtanut siihen, että SA on löytynyt lähestulkoon kaikista sukuhaaroista. Pidän erittäin hyvänä sitä, että nykypäivänä SA saadaan kiinni helpommin ja sairastumiset tulee julkiseen tietoon paremmin. Tämä edesauttaa sairaiden karsintaa jalostuksesta. Sekä auttaa kasvattajia valitsemaan paremman uroksen nartuilleen. Tärkeää olisi, että koiria testattaisiin SA:n varalta ja terveitä käytettäisiin jalostukseen. Ns. kotikoiran rooli on tärkeä rodullemme.

Vuoden 2008 myötä on myös omat ajatukset hieman muuttuneet rodun tapahtumien vuoksi. Edelleen pyrin saavuttamaan kasvatuksessani rodunmukaisia koiria, joilla olisi mahdollisimman hyvät valmiudet tulla hyviksi koirakansalaisiksi. Osaltani pyrin myös antamaan mahdollisimman hyvät ohjeet pentujen omistajille elämän alkuun saattamiseksi, jotta se sujuisi hyvin myös myöhemmin.

Jalostuksen tavoitetta

En käytä jalostukseen äärimmäisen arkaa tai aggressiivista koiraa. Luonne on ehkäpä se tärkein tekijä koirassa. Terveyden kanssa on kuitenkin harvoin leikkiminen. Jalostuskoirat, joita käytän siitoksessa ovat osoittautuneet elinkelpoisiksi yksilöiksi niin luonteensa kuin terveytensäkin johdosta. Missä otan enemmän riskejä, on taustatekijät kuten SA rasitteet. Yksilön kohdalla pyrin tekemään aina suurimmat päätökset, sen jälkeen valitsen uroksen ajatellen narttuani sekä sen sukua. Sukusiitosta pyrin välttämään, jotta jokainen pentu saisi mahdollisimman paljon eri geenejä vanhemmiltaan ja näin ollen paremman immuunivasteen.

UDS on mahdoton testata koiralta, vasta patologin lausunto silmästä kertoo tuloksen. Ja sekin vasta sairastuneelta koiralta. SA:n osalta tilanne on tutkimuksen kannalta parempi. Olisi erittäin mielenkiintoista saada SA:ta varten biopsiatuloksia niin oireilevilta kuin oireittomiltakin koirilta. Sillä mahdollisesti saisi jotain kättä pidempää SA:n suhteen.

Koska rakastan akita rotua ja sen näköä, niin pyrin aina myös pitämään kasvattieni ulkonäön rodunomaisena. Tämä ei ole se tärkein osuus, muttei vähäpätöinenkään. Oikeanlainen akita on ylväs ja ruhtinaallinen käytökseltään kuten myös ulkonäöltään. Ja tähän yritän pyrkiä.

Jalostuskoirat

Jalostuskoirani ovat PEVISA:n mukaan vähintään silmäpeilattuja sekä lonkkakuvattuja.

Pidän yllä avoimuutta kasvateissani ja parhaani mukaan kerron kotisivuillani tietoa kasvattieni terveydestä, sekä muista mahdollisista tiedoista. Ne ovat julkisia, kuten ovat sairastumistiedotkin. Jotta tiedonkeruu onnistuu, on kasvattieni perheiden pidettävä minuun yhteyttä, jotta saan tietooni mahdolliset ongelmat.

Jokainen pentue on tarkoitettu rodun eteenpäin viemiseksi. Pyrin aina sijoittamaan vähintään yhden nartun pentueesta, jolla jatkan kasvatusta. Pidän tärkeänä saada omat linjani "toimiviksi". Niistä itselläni on tietoa, enemmän kuin ulkomaisen koiran osalta. Uutta verta taas pyrin hankkimaan ulkomailta oman narttuni kautta. Eli yhä edelleen pyrin käymään narttujen kanssa ulkomailla astutuspuuhissa. Tuo tie vie hyvin paljon enemmän aikaa sekä rahaa, joten aina tämä ei ole mahdollista.

Pyrkimyksenäni on aloittaa jonkinlaiset kasvattitapaamiset vuosittain. Tarkoituksena olisi saada porukka kokoon vähintään kerran vuodessa, jossa käytäisiin läpi terveyttä, koiran hoitoa, koulutusta, ruokintaa ja ihan vain kuulumisia. Mikä olisikaan hienompaa kuin saada myös kasvattien omistajat tutustumaan oman koiransa sukulaisiin. Etenkin ongelmiin voi saada yllättävänkin hyviä neuvoja sukulaiskoiran omistajalta, joka on ehkäpä läpikäynyt saman jo aiemmin. Näyttelyt ovat myös sellainen tapahtuma missä on helpompi tavata kasvatteja. Joskohan sitä hiljalleen rupeaisi saamaan porukalla kasvattajaluokkia esille kehiin. Kasvattieni omistajille/perheenjäsenillä on myös käytössään miun ylläpitämä keskustelufoorumi.